PekkaElonheimo

Kaikki blogit puheenaiheesta TE-keskus

Kelassa on mietitty

Soitin Kelan kuntoutukseen ja tiedustelin, miten on mahdollista, että pitkällä sairaslomalla oleva ihminen laitetaan Te-keskukseen, kun hänen pitäisi päästä kuntoutukseen ja kuntoutustuelle eikä mihinkään aktivointileikkauksiin.

No meillä on mietitty, vastasi neuvoja, että kun kuntoutustuen käsittely kestää niin kauan on annettu mahdollisuus työllistyä vajaakuntoisena. Joten minä siihen, että kuka työnantaja sellaisen haluaa vaivoikseen, kun siitä ei ole kuin kuluja ja haittaa.

Olen pääosin tyytyväinen!

Me suomalaiset olemme tyytymättömiä moniin asioihin. KAKS teki tyytymättömyystutkimuksen. Itse voin rehellisesti sanoa, että olen kohtuullisen tyytyväinen kaikkiin saamiini palveluihin, kuten; lääkäripalvelut, TE-toimiston palvelut, Kelan palvelut, kunnan sosiaalitoimen palvelut, jne.

Aktiivimalli toimii ihan oikeasti!

Aktiivimalli todellakin toimii. Kelan mukaan huhtikuun alusta aktiivimalli on leikannut lähes sadalletuhannelle työttömälle maksettavan päivärahan määrää. Osa tuosta joukosta saa menettämänsä päivärahan tilalle toimeentulotukea.

Aktiivimalli todellakin vähentää työttömyyttä

Perustulo tekee työnteosta ja yrittämisestä riskittömämpää

Kai Mykkänen: Entä perustulo työhaluisille? (Verkkouutiset 12.01.2017) avaa ulkomaankauppa ja kehitysministerin ajatuksia aktiivimallista ja perustulosta. Hän toteaa, että jonkinlaisen perustulon suuntaan ollaan menossa, mutta pitää suurta kertamuutosta liian haastavana.

Uskon, että syy tähän on virheellisessä ajatusmallissa, jossa nyt voimaan tullut aktiivimalli tai perustulo ovat toistensa vaihtoehtoja. Allaoleva lainaus Mykkäseltä indikoisi tätä:

Aktiivimalli, sekä vaihtoehto

Olemme kuluttajina tottuneet siihen, että melkeinpä mitä tahansa palvelua käytettyämme, haluaa palveluntarjoaja rasittavuuteen asti tietoa kokemuksestamme. Tavoitteenaan ymmärrettävästi parantaa tuotettaan. Jos mikä tahansa muu palveluntuottaja ei keräisi lainkaan tätä asiakastyytyväisyysdataa, ja ilmoittaisi, että syy epäonnistumiseen on asiakkaissa, olisi se vuosisadan vitsi, mutta kun kyseessä on TE-palvelut, lähdetään jostain syystä säätämään peräti lakeja tämän perusteella. Lakeja, jolla mahdollistetaan se, että jo valmiiksi köyhyysrajan alapuolella eläviltä leikataan toimeentuloa.

Posti kadotti selvityspyynnön: Työttömän talous kaatui

Tämä on tarina elävästä elämästä, siitä kun TE-keskuksen lähettämä selvityspyyntö katoaa postissa, niin työttömälle lätkäistään kahden kuukauden karenssi, kun ei ole selvitystä pystynyt antamaan määräaikaan mennessä, koska ei ollut siitä tietoinen.

Työtön yrittää sen jälkeen, kun saa tiedon karenssista saada yhteyttä TE-keskuksen virkailijaansa, mutta turhaan. Soittopyynnön työtön jätti, ensimmäinen soittoyritys kahden viikon päästä siitä, työtön vastaa, mutta puhelimen toisesta päästä ei kuulu mitään. Työtön yrittää soittaa takaisin, mutta turhaan.

Lyhyesti perjantaina - TE-toimistot törsäävät

Joku minua viisaampi on aikoinaan todennut, että kaikkein typerintä on tehdä hyvin jotain mitä ei pitäisi tehdä lainkaan - 20 miljoonaa turhien palvelujen digitalisoimiseen on tästä malliesimerkki (TT 12.5.2016)

TE-toimistot eivät tuo tähän maahan mitään. Tämän voi kuka tahansa kommentoija osoittaa vääräksi kertomalla omakohtaisesti miten he ovat kyseisten toimistojen palveluista hyötyneet.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä