*

PekkaElonheimo

”Passiivinen työtön”

Kohtuuton aktiivimalli

Laskin vuodenvaihteessa vuoden 2017 tekemisiäni. 

Olin alkuvuodesta Raahen Vihreiden puheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas. Kunnallisia luottamustehtäviä tuosta ei seurannut.

Keväällä 2017 BIEN Finlandin puheenjohtaja Simo Ruottinen kuoli, ja minut valittiin BIEN Finlandin puheenjohtajaksi. Tehtävä on suuritöinen, koska Suomi ja Tampere järjestää BIENin seuraavan maailmankongressin 23.-26.8. 2018, ja olen myös tuon kongressin järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja. 

Osallistuin vuonna 2017 Scifin maailmankongressiin Pasilassa ja perustulojärjestö BIENin Euroopan ja maailmankongresseihin Lissabonissa. 5+5 päivää englanninkielisiä esityksiä aamusta iltaan. Scifi-kongressi oli enemmän huvia - olen harrastanut scifiä koko ikäni. Lissabonissa taas tein hartiavoimin töitä Tampereen 2018 kongressin markkinoimiseksi. Molemmissa kongresseissa pidin useita englanninkielisiä puheenvuoroja.

Muita messuja, puhetilaisuuksia ja kokouksia kertyi vuoden mittaan 30-40, eli ainakin yhtä paljon kuin työskennellessäni IT-firman toimitusjohtajana 1986-92. Papin työssä sentään puheita kertyy enemmän. Eniten puhuin ja annoin haastatteluja perustulosta, mutta myös eutanasiasta, tuulivoimasta, tasa-arvoisesta avioliittolaista, pakolaisista, köyhyydestä, kirkon asemasta yhteiskunnassa jne.

Tämä alkanut vuosi näyttää vähintään yhtä kiireiseltä. Jatkan BIEN Finlandin puheenjohtajana, ja Tampereen maailmankongressin järjestelyt vievät kymmeniä työpäiviä. Perustulon takia osallistun SOSTEn ja sen jäsenjärjestöjen toimintaan erityisesti työllisyys- ja köyhyyskysymyksissä.

Tulin juuri valituksi Exitus ry:n varapuheenjohtajaksi. Tuossa tehtävässä osallistun meneillään oleviin eutanasia-kansalaisaloitteen valiokuntakuulemisiin ja johdan Exituksen puolesta mahdollisten lisäselvitysten valmistelua.

Näiden kahden vastuutehtävän lisäksi olen jäsenenä Vihreiden Miesten, Raahen Vihreiden ja Raahen Psyyken hallituksissa, ja tuen Pekka Haaviston vaalikampanjaa. Syksyllä ovat vuorossa seurakuntavaalit ja mahdollisesti maakuntavaalit.

Puhe- ja kokouspäiviä kertynee tänäkin vuonna 30-50, vaikka en löytäisi töitä.

Tästä kaikesta huolimatta, minä olen aktiivimallin mielestä "passiivinen työtön", koska en saa mistään tehtävästä palkkaa.

Toki kaiken tämän päälle haen koko ajan täysipäivätyötä.

Käydessäni tänään TE-keskuksessa minulle annettiin 2 vaihtoehtoa välttyäkseni työttömyysturvan leikkauksilta. Ehdotetttiin, että menisin "työkokeiluun". Vastasin, että minulle käy, jos voin tehdä sen joko Exituksessa tai BIEN Finlandissa. Se ei käy, koska työkokeilija ei voi olla oma pomonsa. Askarteluihin en lähde, koska minulla on mielekkäämpää tekemistä.

Viimeisenä oljenkortena tarjottiin sitä, että hakisin sairauslomaa. Kieltäydyin siitäkin, koska olen lievästi CP-vammainen, mutta en sairas. Olen työskennellyt IT-firman toimitusjohtajana, pappina ja opettajana, ja pystyn edelleen työskentelemään asiantuntijatehtävissä nykyterveydelläni. Ei minua muuten pyydettäisi järjestöjen vaativiin johtotehtäviin. Pystyn puhumaan sujuvasti ilman papereita suomeksi ja englanniksi, ja pärjään neuvotteluissa 3-5 muulla kielellä.

Mutta koska en saa tehtävistäni palkkaa, olen siis "passiivinen työtön"! Minusta tämä on kohtuutonta.

Teologisesti sanottuna (SINI)PERSKEKOn aktiivimalli on isästä perkeleestä. En ymmärrä, kuka täysjärkinen voi säätää tällaisia lakeja!

Jälkikommentti

Olin eilen 15. 2. kuultavana asiantuntijana eutanasta Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Pidin hyvän reilun 5 minuutin esittelypuheenvuoron ja minulle sallitussa 1 vastauspuheenvuorossa vastasin 4 kansanedustajien kysymykseen eutanasiasta. Puhuin tapani mukaan ilman papereita, koska sillä tavaslla saa paremman kontaktin kuulijoihin. Tuntui hyvältä  edes 2 tuntia tulla kohdelluksi ihmisenä, eikä tyhmänä työttömänä. 

Mutta tässäkin olin Exitus ryn työttömänä varapuheenjohtajana eriarvoisessa asemassa. Sairaanhoitajaliiton, Perushoitajaliiton ja muiden järjestöjen edustajat antavat lausunnon osana työtään. Ja Yliopistoista kutsutuille asiantuntijoille maksetaan yli 1000 € lausunnon kirjoittamisesta ja kuultavana olosta.

Minä jouduin tekemään kaiken tuon ilmaiseksi. Eduskunta sentään maksaa matkakulut halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Aktiivimallin mukaan olen edelleen "passiivinen työtön", koska en ole tehnyt palkkatyötä. Palkkiokseni jää vain se, että olen päässyt vaikuttamaan lainsäädäntötyöhön, ehkä jopa merkittävästi.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Vammasi perusteella et kuulu aktiivimallin piiriin:

"Henkilön työttömyyspäivärahaa ei alenneta 2 momentissa tarkoitetulla tavalla eikä hänen 3 momentissa tarkoitettua aktiivisuuttaan seurata, jos:

1) hänellä on vireillä työkyvyttömyyseläkehakemus;

2) hän työskentelee omais- tai perhehoitajana;

3) hän saa 4 luvun 7 §:ssä tarkoitettua työkyvyttömyyden tai vamman perusteella myönnettyä etuutta; tai

4) hänen yhdenjaksoinen työttömyyspäivärahan saantinsa kokoaikaisen lomautuksen tai lyhennetyn työviikon perusteella kestää alle 65 maksupäivää."

https://finlex.fi/fi/esitykset/he/2017/20170124#id...

Eli saatko vamman johdosta etuuden?

Toinen tapa olisi, minkä huomasin TE-toimiston sivuilta:

"Todistus huumausainetestistä

Työkokeilun järjestäjä voi halutessaan edellyttää kokeiluun osallistuvalta huumausainetestiä ja -todistusta ennen sopimuksen allekirjoittamista. Huumausainetodistukseen sovelletaan työelämän tietosuojalakia, ja sen kustannuksista vastaa työkokeilun järjestäjä.

Huumausainetodistuksessa on arkaluonteisia terveystietoja. Jos työkokeiluun osallistuva ei halua esittää todistusta, työkokeilusopimusta ei tehdä. Tämän takia työkokeiluun osallistuva ei kuitenkaan menetä työttömyysetuutta."

http://www.te-palvelut.fi/te/fi/erikoissivut/kayta...

Laaditte työkokeiluhakemuksen, että yhdistyksesi jäsenet haluavat sinun olevan keittiöapulainen keräilemässä kahvimukit lautasineen ja moppailemassa, tiskailemassa ja halutaan myös tarkistaa huumaustodisteella, jotta oltaisiin varmoja ettei kahvilippaasta oteta hiluja luvatta omiin tarkoituksistaan.

Kyllä maailmassa yritykset aina käyttävät aggressiivisia verosuunnitteluja ja porsaanreikiä hyödykseen ja on edelleen hyväksyttyä ja miksei tämäkin? ;) Ei siinä ole mitään väärää. Väärää on ja on edelleenkin tämä nykyinen viallinen aktiivimalli, mikä loukkaa ihmisoikeuspykäleitä.

Yksi kappale kertoo kaiken:

http://www.ihmisoikeudet.net/opi-ihmisoikeuksista/...

Pakkotyö:

"...Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti. Rangaistus voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin oikeuksien menettämistä."

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Saan ihan normaalia peruspäivärahaa. Päälle toki asumis- ja toimeentulotukea. Eli en saa mitään rahaa vamman perusteella.
Vammaisuus toki tekee sen, että en pysty useisiin "9 € töihin", koska en kykene ruumiilliseen työhön. Siksi olen opiskellut 2 maisterin tutkintoa ja kykenen monenlaiseen opetus- ja asiantuntijatyöhön.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Tästä kaikesta huolimatta, minä olen aktiivimallin mielestä "passiivinen työtön", koska en saa mistään tehtävästä palkkaa."

Paljonpa olet kerennyt ja monessa olet ollut mukana.
Herääkin kysymys olisitko ollut joka päivä vuonna 2017 kykenevä ottamaan työtä vastaa jos sitä olisi tarjottu ?

Nyt on kohistu maan kauheasti siitä miten rangaistaan kaikkia työttömiä niitten muutamien mätämunien takia jotka käyttävät tukijärjestelmää hyväkseen epäasiallisin keinoin. Olisiko työntekijäjärjestöjen ja työntekijöiden yleensä sekä tietenkin työttömien erityisesti, solidaarisia kun ovat, syytä huolehtia ettei yhtään tukien väärinkäyttäjää löydetä, vaan kaikki tekevät kaikkensa työpaikan löytymisen eteen. Niin kauan kuin ei julkisuudessa jyrkästi paheksuta työttömyystukien väärinkäyttöä ei työntekijäosapuolella ole minkäänlaista moraalista oikeutta narista hallituksen toimenpiteistä joiden tarkoitus on löytää jokaiselle työtä haluavalle työtä.
Pimeää työtä tehdään joka puolella eikä esim. pienillä paikkakunnilla tule tällaisen asian ilmoittaminen viranomaisille kysymykseenkään koska siinä tapauksessa työtekijäpuolelta löytyy solidaarisuutta mitä enemmässä määrin.

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Pystyn päivän varoitusajalla - tai joskus allekin - hoitamaan esim papin tai opettajan tehtäviä. Ja minulla on pysyvä sijaishakemus paikkakuntani kouluihin. Mutta soittoja ei ole tullut.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Ymmärtääkseni ei ole mitenkään oleellista se, että työtön kertoo pystyvänsä ottamaan työtä vastaan vaikka sitten päivän varotusajalla. Kela/työkkäri, tahi joku muu vastaava instanssihan tuon päätöksen tekee ja jos itse olisin tekemässä päätöstä, niin luultavasti jäisit ilman työttömyyskorvausta. Sen verta aktiivista tuo toimintasi näyttäisi olevan.
Se sitten kokonaan toinen asia, että voisiko noihin eri yhdistyksiin joiden toiminnassa olet mukana, saada jotain tukityöllistymispaikkaa. Toki sekin näytti olevan poissuljettu. Yläkertaan kaino pyyntö?

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo Vastaus kommenttiin #7

Voisin saada 50% työllistämistuen työhön myös yhdistyksessä. Ongelma on siinä, mistä se yhdistys repii sen toisen 50% + sivukulut. Varsinkin perustulopuolella riittäisi töitä. Olen jonossa 100% tukeen, mutta niitä on jaossa hyvin vähän.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #9

P.E:"Ongelma on siinä.."

Siis kun olet "karusellissa", eikä kukaan täällä tunnu enää näitä poistelevankaan, niin pakko jonkun tähän kirjoittaa jotain.
Siis ongelma on meidän järjestelmässä. Et voi itse "keksiä" niitä aktiviteettejasi, jos haluat työttömyyskorvausta. Jos matkustelet ulkomailla, jos pyörit yhdistyksissä, jos opiskelet jotain jnejnejne. Niin et ole työvoimaviranomaisten käytössä. Sillä ei ole vtunkaan väliä, vaikka voisit lopettaa toimintasi heti kun saat tiedon työpaikasta..et ole käytettävissä työvoimaviranomaisten tarkoittamalla tavalla>ei työttömyyskorvausta.
Hvetin huono esimerkki ja ihan oikeasti vuosikymmenten takaa(varmasti pykälät muuttuneet).
Olin aikoinaan työttömänä ja perustin yrityksen. KYn, kun siinä kohtaa muistaakseni joku verotus, tahi joku muu sääntö oli juuri muuttumassa. Maksoin siis muutaman sata markkaa(niin kauan sitten) ja laitoin sen "pöytälaatikkoon varmuuden vuoksi".
Seuraavan kerran kun kävin työkkärissä ilmottautumassa, niin kerroin että "olin ollut yritteliäs ja laittanut firman pystyyn". Ei sillä mitään toimintaa ole, ei elinkeinoilmoitusta, mutta "varmuuden vuoksi". Virkailija otti saman tien luurin käteen ja pirautti jonnekin. Hetken päästä tuli tietooni että työttömyyteni päättynyt ja samoin korvaukseni.
Yritin esittää..ettei mitään toimintaa? Työkkäri totesi että "toimeksiantojen etsiminen täyttä työtä ja estää mahdollisen työpaikan vastaanottamisen".
"Yritykseni" oli paperilla muutaman kuukauden, kunnes avokkini kyllästyi elättämään itseäni ja jouduin lopettamaan sen. Sen jälkeen sain taas työttmyyskorvausta.
Tämä vaan esimerkkinä entisaikojen toiminnasta.

Sirpa Nieminen Vastaus kommenttiin #7

Minusta nimenomaan tämä on äärimmäisen uskomatonta ja valitettavaa: vaikka töitä ei ole tarjolla ja vaikka työtön pystyisi esim. päivän varoitusajalla alkamaan kokopäivätyöhön, erilaista yhdistys- ym. aktiivisuutta voidaan käyttää perusteena työttömyyskorvauksen eväämiseen.
Sitten tehdään malli, jossa vaaditaan "aktiivisuutta" ja rangaistaan "passiivisuudesta"!

Ilmiselvää on, että aktiivimallin tarkoitus on kahtiajakoinen: 1) pienentää työttömien määrää tilastoissa, ei luoda uusia palkkatöitä, joiden aplkalla eläisi ja 2) leikata työttömyyskorvauksia pienemmiksi.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen Vastaus kommenttiin #18

Hyvin tiivistetty oleellinen.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Sellaista tuki - tai tuettomuusmallia ei olekaan, jota ei joku voisi jossain mielessä " käyttää väärin". Oletettu jonkin muun mallin väärinkäyttö ei saa olla minkään toisen mallin peruste. Vaan se, että kukin järjestelmä todistettavasti edistää sitä hyvää , johon se on tarkoitettu.

Jari Ikonen

Sanomalehti Itä-Savossa oli tänään juttu, jossa vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen kehotti työttömiä hakemaan työkyvyttömyyseläkettä, vaikka tietää jo ennalta ettei sitä saa.

Hakemuksen vireillejättö keskeyttää "aktiivisuuslaskennan" siksi aikaan kun hakemus on käsitelty. Jos tämä on totta niin hakemustalkoot pystyyn vaan joukolla niin saavatpahan byrokraatit ja varsinkin PERSKEKO-typerykset omaa lääkettään. Sehän olisi hyvä että kielteisestä päätöksestä voisi vielä valittaakin niin saisi pari vuotta siinakin kulumaan...

https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/66c591e4-a28c-...

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tämän tekijöiltä pitäisi lopettaa kaikki tuet loppuelämäksi. Oman vajaan 5% tukileikkauksen takia haluaa tukkia eläkkeiden käsittelyn. Täytyy olla todella kuvottava kusipää jotta rupeaa tuohon.

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Tarkoitatko tämän aktiivimallin tekijöitä???

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #19

Todennäköisesti ymmärsit mutta varmuuden varalta:

En, vaan henkilöitä jotka tukkivat eläkepaperituubia vain välttyäkseen vajaan 5% tukileikkaukselta. Siinä on oikea itsekkyyden huipentuma.

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo Vastaus kommenttiin #22

Minullekin TE-toimisto ehdotti myös eläkeputkeen hakemista. En halua.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Onko Kirjailija J.Tervo ideolooginen työtön joka saa silti kaikki Kelan etuudet mihin kulloinkin on oikeutettu,kirjailija tulojensa päälle?
Miten työn teko mitataan? Onko sitä Duunarien ruumiillinen työ?
Vai taitelijoiden luova työ?

Miksi sosiaali-Turvaa saa optiomiljonäärit ,rikkaat ja hyvätuloiset,tulojensa päälle.
Mutta tuloton työtön ei saa sitä kuin ehtojen kautta?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Eikö siellä voisi olla joku, joka voisi olla työkokeilun ajan sun esimiehenä? Sehän on järjestelykysymys.

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Niillä yhdistyksillä ei ole yhtään palkattua työntekijää. Olisin se ainoa. Sen ovat Raahessa myöntäneet, että entisenä yritysjohtajana ja pappina osaisin ohjata 9 € työntekijöitä, jos ensin saisin oman palkkani järjestymään. Mutta en siis voi olla yksin 9 € työntekijä.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Raahessa kaikki on perseestä. Hain aikoinaan insinööriksi Rautaruukille töihin, en päässyt, mutta kaverit pääsivät. Säästin Raahen kaupungin monilta ongelmilta.

Joku pääluottamusmies Siuvatti tai Watti oli siellä töissä ja hallitsi kaupunkia suvereenisti.

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo Vastaus kommenttiin #11

Asser Siuvatti oli Rautaruukin pääluottamusmies. Tunnen miehen.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää Vastaus kommenttiin #12

Yksi tuntemani henkilö lähti Rautaruukin terästehtaalta Suomen Rahapajalle töihin tapeltuaan Siuvatin kanssa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mä tunnen muutamia ihmisiä joilla on mielenterveydellinen sairaus. Sellaiset ihmiset varmaan halutaan ajaa eläkkeelle vaikka osaisivat toimia jonkinlaisissa tehtävissä jos heille annettaisiin mahdollisuus.

Juhani Vehmaskangas

Ja täälläkin ainakin yksi tuohon ryhmään luokiteltavissa oleva kirjoittelee. Ja välillä sen kyllä huomaa - valitettavasti.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Miten huomautuksesi liitty itse aloitukseen?

Käyttäjän HelenaSiira kuva
Helena Siira

Mielenkiintoinen on tämä "aktiivimalli". Kun työvoimatoismitoonkaan ei pääse työttömän sinne itse yrittäessä mennä! Ovat lukkojen takana siellä.

Ajattelinkin, että ehkä me itse kukin voisimme olla aktiivisia ja käydä allekirjoittamassa tämän aloitteen, jossa aktivoitaisiin nykyisiä ja tuelvai ex-kansanedustajia, jotka ovat jääneet tietoisesti kikkailemaan osiaaliturvan varaan, vaikka ovat terveitä ja työkykyisiä.

Tässä on linkki https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Jos kirjoittaja olisi yhtä aktiivinen työnhaussa, kun hän on kaikessa harrastustoiminnassaan, hänellä olisi varmasti koulutustaan vastaava työ. Jos sen sijaan palkkatyön vuoksi odottaa, että työnantaja soittelee perään (kommentti 5), niin asia voi olla ja onkin "vähän" toisella tolalla.

Mutta onhan näitä iso joukko, jotka katsovat omat harrastuksensa niin tärkeiksi, että on kohtuullista, että me muut kustannamme ajankäytön niihin ja usein vielä välineet päälle. Tässä kai jälkimmäisiksi voi lukea blogistin veronmaksajien piikkiin opiskelemat kaksi maisteritutkintoa.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Meinasin kirjoittaa samasta aiheesta mutta huomaan että te olitte jo ajatukseni ilmaiseet joten en viitsi toistaa vaan sanon että kannatan edellistä.

Käyttäjän HeikkiTurunen kuva
Heikki Turunen

Blogisti on varmasti tehnyt hyödyllisempiä hommia ilmaiseksi, kuin sinä palkan kanssa.

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Olen koulutukseltani teologi, mutta olen toiminut myös opettajana ja IT-firman toimitusjohtajana. Kirjoitan kymmeniä hakemuksia vuodessa, mutta työttömiä pappeja on satoja, ja jokaiseen avoimeen paikkaan tulee yleensä 30-70 hakemusta. Viimeksi pääsin työhaastatteluun haettuani Raahen kaupunginjohtajan paikkaa, mutta Vihreällä ei tietenkään ollut mahdollisuuksia Keskustavetoisessa kaupungissa.
Ruumiillisiin töihin en hae, koska lievä vammaisuuteni estää niissä pärjäämisen.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Olisko lääkärin toteama paniikkihäiriö sairaus joka estäisi tuen menetyksen?

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Vaikea sanoa! Minusta psykiatri sanoi: "Älykäs mies ja kova psyyke."
Kärsin selkäkivuista, mutta en todellakaan paniikkihäiriöstä.

Käyttäjän jonirikkola kuva
Joni Rikkola

Mites tuota kun vapaaehtoistyöt on kielletty jos olet työtön?

Ei emäntäkään aikoinaan saanut mennä urheilutalolle illaksi päivystämään seuran kioskiiin vaikka jokaisen pelaajan vanhemmalla piti olla vuoro. Pitkäaikaistyöttömiä kioskiin ei voinut laittaa.

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Ei mikään laki kiellä työttömiltä vapaaehtoistyötä. Eikä pidäkään kieltää. Mutta TE-toimiston virkailijoista ei koskaan tiedä.

Käyttäjän jonirikkola kuva
Joni Rikkola

En tiedä onko se niin virkailijasta kiinni, vai siitä millä päällä se on? HEH
Lukaisin pikaisesti ja näköjään 2013 on vähän käytäntöä muutettu.
Ei muuten, mutta ole varovainen. Tätä voidaan tulkita niin, että et ole kykenevä ottamaan töitä vastaan tarvittaessa, jos esim. olet ulkomailla monta päivää.

''Vapaaehtoistyölle on myös tunnusomaista, että osallistut siihen, kun sinulle sopii ja voit lopettaa halutessasi. Vapaaehtois- tai talkootyössä työskentelysi päivittäinen tai viikoittainen määrä ei vaikuta työttömyysetuuden saamiseen.''

En ole koskaan kysellyt avoimia työpaikkoja vaan työpaikkoja, joita ei ole. Nytkin olen työpaikassa, jossa ei ollut työpaikkaa, mutta Johtaja tiesi, että olen saatavilla, hän loi työpaikan...ja hän on nyt sitten miljonääri. Hahha.
Mutta mistään aktiviisuudesta ei jäänyt jälkiä. 3 työpaikkaa 2 vuodessa ja viimeisin vakituinen, mutta sopimaton työ minulle.
ilman paperin paperia - nimenomaan aktiivisuudella. Aktiivimmallilla ei sitten haeta töitä, kun ei ole rahaakaan.
Hyvää vuoden jatkoa!

Käyttäjän RistoUtriainen kuva
Risto Utriainen

Pekan kaltaisen elämää kokeneen, fiksun ja humaanin pastorin paikka pitäisi olla kirkkohallituksessa tai Oulun hiippakunnan erityistehtävissä. Aika noloa kirkolta tälläinen, varsinkin kun samaan aikaan tutkitaan kirkon eliitin luottokorttituhlailua. Rahaa kyllä löytyisi fiksun ihmisen palkkaamiseen.

Toimituksen poiminnat