PekkaElonheimo

Ihmisyyden raunioilla

Tapaninpäivän tsunamissa 2004 kuoli pari sataa suomalaista. Silloin suomalaiset ministerit olivat lentokentällä vastassa sinkkiarkussa kotiutuvia maamiehiään.  En oikein tajunnut miksi. Kuollutta ei pysty auttamaan pappi eikä ministeri. Mutta on inhimillistä ottaa osaa toisen suruun.

Eilen illalla lähti palautuslento Afganistaniin. Missä olivat ministerit, kun ihmisiä lähetettiin hengenvaaraan? Eivät ainakaan lentokentällä saattamassa. Suomalaisista tsunamin tappamista välitetään enemmän kuin niistä tuhansista pakolaisista, jotka ovat tehneet pitkän ja vaarallisen matkan Suomeen. Suomalainen ruumis on siis arvokkaampi kuin elävä Afgaani. Melkoista rasismia.

Nämä ihmiset ovat paenneet sotaa, kidutusta, vankilaa ja kuolemaa. Ja haluaisivat aloittaa uuden elämän Suomessa. Nyt Suomi aikoo palauttaa tuhansia näistä pakolaisista lähtömaihinsa; pääasiassa Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan. Perusteena käytetään Migrin maasuosituksia, joissa ainakin osat näistä maista luokitellaan turvallisiksi.

Totuus paljastuus, kun katsotaan, mitä Ulkoministeriö sanoo näistä maista. Kaikkien 3 kohdalla matkustussuositus on: "Vältettävä kaikkea matkustamista!" Sama maa on siis olevinaan turvallinen pakolaiselle, kun hänet halutaan karkottaa. Ja hengenvaarallinen, kun suomalainen kysyy, kannattaako sinne matkustaa.

Puhuin viime lokakuussa "Aleppon kellot" -tilaisuudessa Raahen kirkossa. Silloin haukuin hallituksen kaksinaamaiset turvallisuusluokitukset. Pidin ja pidän niitä rasistisina. Mutta jatkoin: "En usko, että Sipilä, Soini ja Orpo ovat rasisteja." Sillä uskoin, että he kritiikin kuultuaan korjaavat Migrin valheelliset turvallisuusluokitukset ja niiden perusteella tehdyt väärät karkotuspäätökset. Näin ei ole käynyt. Turvallisuusluokitukset ovat ennallaan; vääriä karkotuspäätöksiä tehdään koko ajan. Ja palautuslennot ovat alkaneet. 

On siis pakko uskoa, että hallituspuolueidemme puheenjohtajat ovat rasisteja, koska he tekevät ja tukevat rasistista turvapaikkapolitiikkaa. Sääli, sillä luulin, että Sipilä, Soini ja Orpo ovat kristittyjä. Vieläkin olisin valmis rukoilemaan heidän puolestaan virren sanoin: "Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella." Todellinen kristitty ei lähetä koditonta hengenvaaraan, vaan tarjoaa hänelle kodin ja ruokaa.

Suomi on sairastunut rasismiin ja sydämettömyyteen. Mutta ei onneksi koko Suomi. Luterilainen kirkko on johdonmukaisesti vaatinut pakolaisten inhimillistä kohtelua. Samoin monet oppositiopoliitikot. Eilen palautuksia vastustamassa oli monia pappeja ja oppositiopuolueiden kansanedustajia.

Eikä taistelu lopu tähän. Me, jotka pidämme kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina, emme luovuta. Jatkamme taistelua oikeudenmukaisen pakolaispolitiikan puolesta vääriä karkotuksia vastaan.   Kirjoitamme ja osallistumme mielenosoituksiin. Tuemme pakolaisten mielenosoituksia. Jokainen Suomeen tullut ansaitsee perusteellisen ja oikeudenmukaisen käsittelyn turvapaikka- tai oleskelulupahakemukselleen. Rehellisten maasuositusten pohjalta.

Pakolaisia karkotetaan nyt hengenvaarallisiin oloihin inhimillisyys unohtaen ja ilman kunnon oikeusprosessia. He eivät ole ansainneet tällaista kohtelua.

Jos joku tällaisen karkotuksen ansaitsisi, se olisi nykyhallituksemme. Yksikin kuukausi Mosulissa, ja henkiin jääneiden ministeriemme rinnasta voisi löytyä sydän. Pakolaispolitiikka muuttuisi heti.

Tänään on viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Ja kuntavaalit käydään sunnuntaina. Mennään joukolla äänestämään epäinhimillistä hallituspolitiikkaa vastaan. Ehkä vaalitappio herättää hallituspuolueet. 

Martti Lutheria mukaillen: "Tässä äänestän, enkä muuta voi!"

Tai Obaman sanoin: "Yes, we can!" Kyllä me voimme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Jaakko Häkkinen

Sinäkin ylireagoit kuplasi johtajien aivopesemällä tavalla.
Ei ketään lähetetä hengenvaaraan.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234927-ville...

Jaakko Häkkinen

Perustele väitteesi rasismista. Rasismi on etnisten ryhmien eriarvoista kohtelua yksinomaan sen etnisen eron vuoksi. Ei se liity mitenkään siihen, että Suomesta poistetaan ne, jotka eivät turvapaikkaa ansaitse vaan väärinkäyttävät järjestelmää röyhkeästi elintasosiirtolaisuuden kanavana. Ei suomi ole koko maailmalle avoin maa - ei mikään maa ole. Vaikka Vihreät ehkä haluaisivat?

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Jos Suomen ulkoministeriö antaisi omille kansalaisilleen samat turvallisuusluokitukset Irakille, Afganistanille ja Somalialle kuin Migri antaa pakolaisille, en voisi syyttää Suomea rasismista tai muusta syrjinnästä. Mutta kun samoista maista annetataan kahdet täysin vastakkaiset turvallisuusluokitukset, en löydä menettelyyn muuta syytä kuin kansallisuuteen tai rotuun perustuvan epäluulon eli rasismin. Eivät ne maat voi samaan aíkaan olla sekä turvallisia että turvattomia.

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Se menee niin päin, että niissä maissa ollaan rasistisia, ja Suomen hallitus vain toteaa sen asiaintilan, kun ei sille muutakaan voi.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Olenblogistin kanssa aika lailla samaa mieltä ihmisten lähettämisestä hengenvaarallisille alueille. Koko jutun uskottavuutta vaan heikentää olennaisesti, kun valtakunnan ykköspopulisti tekee tästä vaaliaseen levittämällä huhuja, joita tuskin itsekään uskoo: http://m.iltalehti.fi/politiikka/20170404220009676...

Pthyi helvetti Niinistö, kyse on ihmisten elämästä eikä kuntavaaleista ja gallupeissa alamäkeen ajautuneen puolueen äänisaaliista.

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Saapuuko Afganistinista vain ne hyvät tyypit ja pahat jäävät sinne aiheuttamaan toisilleen hengenvaaraa?

Onko Afganistanin rikkaat, joilla on varaa lähettää poika tai aikuinen mies pakoon länsimaihin vain hyviä tyyppejä, kun taas köyhät ja sairaat ovat pahoja?

Vai olisiko myös köyhillä ja sairailla oikeus tulla pakoon länsimaihin?

Voitko arvioida miten paljon Afganistanissa on hyviä ja pahoja, pystytkö myös sanomaan näkeekö sen jollain tapaa henkilön ulkonäöstä tai olemuksesta?

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Miten tästä eteenpäin pitäisi tehdä? Heitän muutamia vaihtoehtoja:

1) Pitää lopettaa koko turvapaikanhakumenettely, ja antaa oleskelulupa kaikille Afganistanista tuleville, jotka vain pyytävät;

2) Voidaan jatkaa turvapaikanhakumenettelyä, mutta pitää lakata tekemästä kielteisiä päätöksiä;

3) Voidaan tehdä kielteisiäkin päätöksiä, mutta pitää lakata panemasta niitä toimeen.

Toki muitakin keinoja voi ehdottaa. Nykymuodossaan tämä touhu vaan vie kohtuuttomasti rahaa ja täysin olemattomalla hyödyllä.

Mihin muuten perustuu tuo väite siitä, että palautettuja uhkaa kuolema? Ovatko he esim. syyllistyneet murhiin tai muihin tekoihin, joissa on Afganistanin laissa määrätty kuolemantuomio?amista?

Käyttäjän PekkaElonheimo kuva
Pekka Elonheimo

Ensimmäisenä pitäisi korjata Migrin turvallisuusluokitus Afganistanille. Ulkoministeriö ja useimmat länsimaat pitävät turvallisuustilannetta huonona. Eli maariski on suuri.
Toiseksi palauttaisin väliaikaisen oleskeluluvan, jonka turvin pakolainen saisi opiskella ja/tai tehdä työtä Suomessa, kunnes tilanne kotimaassa rauhoittuu. Se voi viedä vuosia.
Eli jatkaisin turvapaikkatutkintaa, mutta rehellisten maasuositusten pohjalta. Ja keskeyttäisin pakkopalautukset sotia käyviin turvattomiin maihin, joita ovat myös Irak, Somalia ja Syyria.

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

En suoraan sanoen näe, mikä on turvapaikkatutkinnasta tuleva hyöty, jos kuitenkin lähtökohta on se, että ketään ei saa maahan palauttaa.

Toimituksen poiminnat